Steindalsbreenin jäätikkö, Lyngenin Alpit, Norja

Steindalsbreenin jäätikkö reitti on edestakaisin noin 12 km pitkä. Parkkipaikka on selkeä, ja polulle löytyy selkeä kyltti, josta reitti alkaa.

Reitin alku on tyypillinen, kapea pieni polku Norjan tapaan. Polku lähtee kipuamaan jyrkkää vuoren rinnettä 266 metrin korkeuteen, josta se lähtee mutkittelemaan vuoren rinnettä eteenpäin. Tässä kohtaa reittiä on lähes suora pudotus jäätiköltä voimakkaasti virtaavaan maidon valkeaan koskeen. Askeleet kannattaa ottaa tarkasti, sillä harha-askel voi johtaa virran vietäväksi.

Sää ei suosinut tällä reissulla, mutta en ole sokerista - sateinen sumuinen sää toi jännittävän lisämausteen reissuun. 

Koko reissun satoi enemmän ja vähemmän vettä. Se sai vähän jännittämään vuoren rinnettä kulkiessa, ettei vain luiskahda koskeen. 

Jonkin matkan jälkeen vastaan tuli tauko paikka. Siellä näytti olevan vuokrattava autiotupa ja muita retkeilyrakenteita. Oli mukava pitää taukoa hieman sateen suojassa tulipaikalla. 

Tälläinen sää ei luonnollisestikaan houkutellut suurta ihmismäärää, joten tungosta ei todellakaan ollut. Reitin alkupäässä oli muutamia ihmisiä, jotka vielä pohtivat, kannattaako tuollaisessa säässä lähteä liikkeelle. 

Taukopaikalla tuli kaksi retkeilijää vastaan. He olivatkin ainoat vastaan tulijat koko reissulta. He varoittivat nähneensä lumivyöryn jäätikön läheisyydessä. Se ei kuitenkaan paljoa pidätellyt, vaan matka jatkui kohti jäätikköä.

Maidon valkea koski seurailee reitin vierellä. Se oli imaissut osan polusta alleen useassa kohtaa, tehden kulkemisesta entistä haastavampaa.

Ennen jäätikköä ja moreeni harjuja reitti kulkee laakson läpi. Siellä konkretisoitui, kuinka pieni ihminen onkaan! Upea, vuorten ympäröivä laakso oli kuin suoraan satukirjasta. 

Vesisateen lisäksi vuorilta virtaavat vesiputoukset olivat vallanneet laakson. Koski, joka kulki reitin vieressä, oli myös levinnyt laakson kohdalta. Reitti oli erittäin vetinen, ja jalka humpsahti useamman kerran. Onneksi oli hyvät kengät ja asian mukaiset varusteet. 

Laakson jälkeen esiin tulevat karut, kiviset moreeni harjut. Ennen jäätikköä sää saattaa muuttua äkisti. Oikein tunsi miten ilma kylmeni hetkessä ja kovat tuulen puuskat riepottelivat, piesten vettä joka puolelle. 

Kylmä tuuli ja sade ilman suojaa avonaisilla moreeni harjuilla oli elämys - sellainen, joka jää mieleen.

Jäätikölle päästyä jostakin kuului lumivyöryn ääni, mutta missään ei onneksi näkynyt vyöryä. Ääni kuitenkin muistutti luonnon voimasta ja siitä, kuinka arvaamaton ympäristö voi olla.

Olin itse lukenut reitti kertomuksia ennen tälle lähtöä, ja ne oli tyylillä aurinko paistaa ja lampaat laiduntaa kauniissa laaksossa. 

Oma reissu taas... No se oli melkoinen elämys ja seikkailu. Mutta ei todellakaan mitään "lambs eating the grass"- meiningillä.

Tässä reissussa oli meininkiä! Ja tällä matkalla itse matka oli monin verroin paljon henkeä salpaavampi ja upeampi kuin varsinainen nähtävyys - Steindalsbreenin jäätikkö.

Tämän reissun jälkeen olin tosiaan viikon sairaslomalla, sillä liukastuin märällä polulla kosken vieressä, tullessani alas vuoren rinnettä. Otin kädellä kivestä tukea koko painollani, ja sain käden vähän kärsimään - mutta onneksi käynyt pahemmin!

                                                         Seikkailu fiiliksin, 

                                                                Korpitäti