Segla, Senjan saari, Norja
Seglan lähtöpiste sijaitsee Norjassa, Senjan saaren pienessä kylässä Fjordgårdissa. Parkkipaikka on maksullinen ja siisti. Segla-vuoren huiputus on noin reilu 4 km edestakaisin. Lyhyestä matkasta huolimatta se ei ole kevyt pikku reissu, vaan matkaan tarvitsee vähintäänkin vettä, asianmukaiset varusteet ja hyvän peruskunnon. Hestenin ja Seglan lähtöpisteet ovat siis melkein vierekkäin.
Melko alhaalla, vuoren juurella, istahdin lepäämään hetkeksi. Kivelle istuessani horjahdin hieman taaksepäin, koska mäki oli niin jyrkkä, ja reppu nykäisi vähän lisää horjahtanutta vartaloani. Meinasin lähteä kierimään alas! Onneksi sain napattua reissukaverista kiinni - hän oli tukevasti paikoillaan. Muuten olisi voinut tullakin hyvin erilainen reissu kuin oli tarkoitus.
Retkisää oli pilvinen, eikä eteen nähnyt kunnolla - varsinkaan alas tullessa. Seglan huipulta oli kuitenkin upeat näkymät. Pilvien yläpuolella, niiden rakoillessa, taivaalle muodostui erilaisia kuvioita, jotka näyttivät upeille näyttäen samalla maisemaa. Tässä oli myös hyvä puoli: pilvet loivat osittain illuusion, ettei olisi niin korkealla, pienen ja terävän kärjen päässä - koska ne peittivät aina osittain näkyvyyttä. Vaikka kyllähän sen todella huomasi, mutta aivot loivat pilvien varjolla mielikuvaa vähän lappeammasta oleskelu paikasta.
Alaspäin tultaessa pilviä oli kerääntynyt vielä enemmän ja peittivät aika paljon näkyvyyttä. Ei oikein osannut sanoa, että missä kohtaa sitä oikein mennään.
Mutta kyllä se suklaa vaan maistu hyvälle, Seglan huipulla, pilvien yläpuolella, kauas katsoen.
![]() |
Pilvien ympäröimänä |
Senjan saari on tunnettu teräväkärkisistä vuoristaan. Segla on tunnetuimpia, Hestenin lisäksi. Seglalta näkee myös muun muassa Bardenille, Grytetippenille ja Keipenille. Barden on norjalaisten suosima vuori, ja se olikin kyllä upea!
Kommentit
Lähetä kommentti